Tänä aamuna oloneuvoksettaren herätti herätyskello, jotta saatiin auto huoltoon kahdeksaksi. Mutta jäipähän sitten hyvin aikaa harrastuksille. Tänään olikin varsinainen urheilupäivä, 3 eri lajia. Kello kymmenen lähdimme Isännän kanssa kiertämään golfkenttää. Etuysi meni molemmilta hyvin. Takalenkillä ote herpaantui, joten tältä reilun 3 tunnin lenkiltä ei kirjata ennätyksiä. Lounaan päälle kerkesin hetken huilata kotona ennen ampumatreenejä. Itse ammuin vain pari sarjaa koelaukauksineen ennen kuin ampumakoulu aloittelijoille alkoi. Kohtalaisesti oma ammunta meni, mutta vielä sinne eksyy liikaa niitä huonoja laukauksia. Tarttiskohan alkaa treenata? Treeniohjelman seuraaminen on viime aikoina ollut vähän huononpuoleista. En ihan loppuun asti jäänyt aloittelevien ampujien kanssa, sillä maanantaihan on lentopallopäivä. Tänä syksynä meidän porukkaan on tullut uusia pelaajia. Harmi vaan, että kaikki uudet ovat vielä minuakin vanhempia, joten pelin tempo on laskenut aikaisemmasta. Mutta nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas raikkaassa syyssäässä golfmailoja ulkoiluttaa.

Sain kerran ampumaseuran sihteeriltä kahdeksan kuukauden harjoitusohjelman. Jos ilmakiväärin SM-kisat on maaliskuussa, niin eikös sinne ole jokseenkin kahdeksan kuukautta? Niinpä päätin koittaa aloittaa tavoitteellisen harjoittelun ohjelman mukaan, tähtäimessä siis Suomen mestaruus maaliskuussa.

Aluksi kohennetaan yleiskuntoa esim. pitkillä kävelylenkeillä. No eikös golf vastaa sitä? Nyt pari viikkoa olen ahkerasti golfannut ja hieman jumpannut lähes päivittäin. Harjoitusohjelman 3. viikon ohjelmaan kuuluu maksimirasitus esim. juosten, uiden tai hiihtäen. Koska uimahalli on kiinni ja uimarannalla on hankala mitata matkaa, päätin lähteä juoksulenkille. En ole koskaan ollut mitenkään innostunut juoksusta, viimeksi olen juossut jokunen vuosi sitten jalkapallon perässä tai maanantairasteilla suunnistaessa. Tosin olen siinä lajissa niin surkea, että kun keskityin kartanlukuun ja rastien etsimiseen, ei siinä oikein juoksemisesta voi puhua.

Kun nyt saamme näilläkin leveysasteilla nauttia helteistä, päätin lähteä juoksemaan heti aamulla. Hieman tuoremehua ja vartalon herättelyä ja sitten baanalle. Mukaan puhelin, jossa endomondo mittaamassa matkaa ja radio, jota kuuntelemalla matka sujui paremmin. En minä kyllä ihan ohjelman mukaista 5km lenkkiä jaksanut tehdä, sallittaneen pieni ikähyvitys, 3,92 km aikaan 26:30. Enkä sitäkään kyllä täysillä päästellyt, täytyy ottaa kuitenkin eka lenkki vähän varovaisemmin. Kotiin päästyäni levitin makuualustan nurmikolle ja tein päivän jumppaliikkeet. Ennen suihkuun menoa vielä kitkin muutaman rikkaruohon.

Oikeastaan eihän tämä yhtään pöllömpi tapa aloittaa päivää…

Blogissa on ollut taukoa. Jos jaksan, päivitän joskus mitä tässä on tapahtunut. Kerron nyt vain tämän päivän tapahtumat, mutta sitä ennen lyhyesti, jotta pysyt kärryillä:

- aloitin toukokuussa vuoden kestävän työllisyyskurssin

- menin syksyllä ampumakouluun ja opettelin ampumaan ilmakiväärillä

 

Tänään oli kurssimme viimeinen lähiopetuspäivä. Opettajan kanssa oli juteltu, että käydään sen kunniaksi yhdessä syömässä. Me olimme kuvitelleet, että joskus lounasaikaan, mutta päivä vain venyi ja venyi. Vihdoin kolmelta päästiin lopettamaan päivä ja sitten ”lounaalle”. Yllättävää miten hyvin aamupalavoileivällä ja muutamalla pastillilla pärjää. Aina muille sanon, että täytyy syödä säännöllisesti ja tarpeeksi usein...

 

Ravintolasta pikaisesti kotiin vaihtamaan vaatteet ja moikkaamaan isäntää, joka oli palannut parin päivän mökkireissulta. Sitten kiireellä ampumakilpailuihin. Tänään oli seuran 60 laukauksen mestaruuskilpailu. Naisethan ampuvat yleensä vain 40 laukausta, mutta yleisessä sarjassa, johon kaikki halukkaat voivat osallistua, ammutaan 60 laukausta. Ajattelin, että käynpä kokeilemassa, miltä 60 laukauksen kisa tuntuu.

 

Paikalla ei ole kuin 10 elektronista laitetta, joten me viimeiseksi paikalle tulleet ammuimme pahvitauluihin. Se taisi olla minun onnistuneen suorituksen salaisuus. Elektroniseen tauluun ammuttaessa näet heti tuloksesi ja kone näyttää yhteistuloksen koko ajan. Pahvitauluun ammuttaessa täytyy kiikarilla katsoa tulos. Mä en vielä oikein osaa nähdä kiikarilla onko osuma ysi tai kymppi. Näin ei tule sitten mielessä laskettua tulosta.

 

Mutta ei se ampuminen ihan ongelmitta sujunut. Tulin paikalle sen verran myöhään, ettei minulle jäänyt juurikaan aikaa rauhoittua, EFT-terapiapainallukset sentään kerkesin tehdä ennen koelaukauksia. (Sekö oli se toinen avain mun päivän hyvään ja rauhalliseen suoritukseen?) Kun olin kahteen kohdistustauluun ampunut, pidin pienen tauon ja ajattelin ampua vielä muutaman verryttelylaukauksen juuri ennen kisan alkua. Kun sitten 3 minuuttia ennen koelaukausajan loppumista aloin nostaa puhtaita kohdistustauluja esille, laitteeni ei toiminutkaaan. Kutsuin valvojan paikalle ja sitten hän vähän aikaa siinä rukkaili ja sai laitteet pelaamaan. Mutta aikaa meni sen verran, että viimeiset verryttelylaukaukset jäi ampumatta.

 

Ammuin kaksi ensimmäistä kisalaukausta ja ryhdyin taas nostamaan uusia tauluja esille. Mutta taas oli laite jumissa. Valvoja neuvoi minua siirtymään toiseen paikkaan. Siitä sitten roudaamaan asetta, kiikareita, lataustelinetta, juomapulloa ja mitä vielä uuteen paikkaan. Itse pysyin koko ajan yllättävänkin rauhallisena, eniten harmitti vieressä ampuvan kilpailijan puolesta, toivottavasti tavaroideni siirtely ei häirinnyt häntä. Uudessa paikassa sitten jatkoin kilpailua ampumalla kilpailulaukauksen numero 3. Kilpailutaulussa oli kaksi taulua rinnakkain, ammuin aina yhden laukauksen molempiin tauluihin, ennen kuin katsoin mitä tuli. Lähinnä katsoin mihin suuntaan laukaus meni, onko syytä säätää tähtäintä. En jäänyt tarkastamaan oliko laukaus kenties 8 vai 9 vai jotain muuta. Mutta kisan päätyttyä tiesin, että aika hyvin oli mennyt, muutaman napakympin kyllä olin huomannut ja kisan päättänyt laukaus oli napakymppi. Valmentajahan on sanonut, että huonoon laukaukseen ei koskaan saa lopettaa, tosin kilpailussa se ei aina ole mahdollista...

 

Mutta myönnän, että olihan tuo lopputulokseni niin huikea, etten tahtonut sitä itsekään uskoa, 548! Tuloslistalla jäi jokunen taaksekin... Mutta nyt vaan tarttis pysyä nöyränä ja muistaa, että tämä oli vain yksi kisa. Mulla käy golfissa usein niin, että kun pelaa hyvän kierroksen, sitä kuvittelee olevansa hyväkin pelaaja ja seuraava kierros meneekin sitten ihan penkin alle. Mutta onhan tästä kiva jatkaa...

 

ps. Unohdin kertoa, että kisaa häiritsi ajoittan myös pistävä tunne kyynärpäässä. En tiedä johtuiko se aluspaidan saumasta vai mistä, mutta kun koukistin oikean käden, tunsin inhottavan pistävän tunteen. Välillä koitin nykiä aluspaidan hihaa vähän eri asentoon ja jossain vaiheessa tuokin vaiva onneksi hävisi.

Tarkoitukseni oli tänne blogiin kirjoitella ihan tavallisista päivistä, mutta se on vain jäänyt. Toisaalta, mikähän on ’se tavallinen päivä’. Ei taitaisi tämäkään tiistai ihan tuohon määritelmään kuulua.

Aamulla heräsin kahdeksan jälkeen. Viime aikoina minulle on tullut tapa, etten heti herättyäni nouse vaan jonkin aikaa makoilen ja pohdin tulevaa päivää ja mietin huvittaisiko nousta. Aina on loppujen lopuksi huvittanut. Aamurutiinit on melko samanlaiset päivästä toiseen.  Tänään en ryhtynyt ratkomaan sudokua paikallislehdestä vaan aamuteen juotuani ja lehden luettuani laitoin pyykit koneeseen ja tulen takkaan. Sitten selvittelin Näyttämön maksupääteasioita. Koska meidän toimintamme on kausiluonteista, olemme tähän asti myyneet pääsylippumme käteisellä. Muovirahan yleistymisen myötä olemme miettineet, pitäisikö meidänkin hommata maksupääte. Mutta se on tuntunut turhan kalliilta. Mutta nyt maksaa jo lipputulojenkin omalle tilille tallettaminen! Pitääköhän tässä jo kilpailuttaa pankitkin? Mahtaako pankin vaihtaminenkaan mitään auttaa.

Sitten soitti äitini. Hän ei kovin usein soita päiväsaikaan, joten mielessä jo kävi onko mummille sattunut jotain. Ei mummilla mitään hätää ole. Tosin hän ei kuulemma enää ole vanhainkodin vanhin asukas, vaan äitini vanha opettaja, joka on tuotu samaan paikkaan, on vanhempi kuin kesällä 100 vuotta täyttänyt mummini. Äitini asia liittyi tietokoneisiin. ”Kun koitin kirjoittaa sukuseuran pöytäkirjaa, niin tähän tuli tällainen virheilmoitus: ’Microsoft Visual C++ Runtime Library Runtime Error’. Mitä tämä tarkoittaa?” Siinä koitin sitten puhelimen välityksellä selvittää Wordin asetuksia ja koitin netistä etsiä vihjeitä mistä virheilmoitus johtuisi, mutta eipä selvinnyt. Jospa vävy osaisi auttaa. Kerittiin siinä käydä läpi myös pikkkuserkun dieselin tankkaaminen bensakoneeseenkin. Puhelut äitini kanssa eivät yleensä ole kovin lyhyitä. Normaali lounasaikakin oli jo ohi, kun pääsin vihdoin kokkauspuuhiin. Kokeilin netissä ja facebookissa kiertänyttä hyväksi mainostettua avocadopastaa. Hyvää tuli, tosin mun avocado olisi voinut olla hieman kypsempi tai pienemmäksi pilkottu.

Tämän päivän ainoat ”kalenterimerkinnät” olivat näytelmäharjoitukset klo 18. Olimme sopineet maskeerauksesta vastaavan kanssa, että tapaamme klo 17 ja käymme meikkitilanteen läpi. Päätin keittää kahvit ennen Näyttämölle lähtöä. Laitoin kahvin tulemaan ja aloin keräillä tavaroitani valmiiksi. Kun tulin keittiöön, kahvit olivat lattialla! Olin nimittäin tiskannut kahvipannun ja siellähän se kahvipannu oli edelleen tiskikoneessa. Tippalukko ei meidän keittimessä ole toiminut aikoihin. Kahvi jäi juomatta ja alkoi keittiön putsaaminen. Ihan sovittuun aikaan en treffeille ehtinyt. Vielä en tahdo taas muistaa, että liikkeellelähtöönkin pitää varata enemmän aikaa, kun ensin joutuu autonikkunat putsaamaan.

Meillä on ensi-ilta reilun viikon päästä. Eilen taas oli sellainen olo, että paljon asioita on jäänyt tekemättä. Mutta kun tänään kuuli, että lehdistötilaisuuskin saadaan onnistumaan ja hankimme puuttuvaa rekvisiittaa, alkaa helpottaa. Lopputanssi on ollut ihan alkutekijöissä, mutta koreografi oli tänään paikalla ja pääsimme siinäkin roimasti eteenpäin. Tarkoitus oli tänään käydä näytelmä läpi, mutta tanssin työstämisessä meni sen verran aikaa, että toinen näytös jäi käymättä. Huomenna sitten.

Kun vihdoin pääsin kotiin, lämmitin glögiä (holitonta) ja söin piparkakkuja aurajuuston kera. Nyt on astianpesukone päällä ja kohta on aika mennä nukkumaan. Että sellainen päivä tänään.

Kirjoittelin ao. tarinan jo heinäkuussa, mutta silloin täällä oli teknisiä ongelmia, joten tarina jäi tallettamatta tänne. Mutta parempi myöhään:

Kesäsunnuntai ja raukea olo hyvän lounaan jälkeen. Pitkästä aikaa grillattiin, http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/113434-grillatut-lammas-ja-vihannesvartaat
tosin ei lammasta vaan vihannesvartaat ja lisäksi valkosipulileipää. Halloumia grillattiin erikseen, ei vartaassa, ja sille tein balsamicosiirapin. Hyvää tuli.

Alkuviikosta olimme appivanhempien mökillä. Kelit eivät kauhiasti suosineet, välillä sateli. Kun menimme mökille, laituri oli vielä näkyvissä, mutta yhden sateisen yön jälkeen laiturin pää jäi veden alle. Pääsimme kuitenkin muutaman kalastusreissun kuivana tekemään. Kun anopilla oli hauki kiinni virvelissä, sattui pieni vahinko. Hauki yritti painua veneen alle niin, että virvelin vapa katkesi. Hauki saatiin kuitenkin ylös. Anoppi jatkoi kalastusta puolikkaalla vavalla ja onnistui saamaan sillä toisenkin hauen!


Kesällä olemme golfanneet paljon. Teimme myös golfreissun länsirannikolla ja osallistuimme West Coast Tourille, viitenä päivänä pelataan viidellä eri kentällä. Ihan kuin lomalla oltaisiin oltu. Minä onnistuin yhdessä kisassa niin hyvin, että tulin kolmanneksi ja sain palkinnoksi Soda Masterin. Tähän asti olen kapistusta pitänyt täysin turhakkeena, mutta täytyy nyt sitten varmaan kokeilla, onko siitä iloa. Senioreitten aluetourilla pelasin myös hyvin. Koko matkan ajaessamme kentälle satoi, eikä se vielä pelin alkaessa loppunut. Onneksi ei ihan koko aikaa satanut. Kenttä oli tosi märkä, joten pitkiä rullia oli turha toivoa. Ensimmäiset 9 reikää meni ihan kohtuullisesti, mutta kun puolivälin tauon jälkeen jatkoimme pelaamista, tein tuplaparin (8 lyöntiä par nelosella, niistäkin yksi lyönti oli huti)! Mutta loppupuolella tuli jokunen par’kin. Pelikaveri totesi minun pelanneen hyvin, mutta ajattelin hänen olevan vain kohtelias, enkä sitä niin ajatellut. Mutta kun kuljin tulostaulun ohi ja näin nimeni perässä nettotuloksen 73, melkein pyllähdin säikähdyksestä, menikö se tosiaan niin hyvin. Sillä tuloksella voitin naisten sarjan. Aluetouria pelataan niin, että kolmen osakilpailun kahden parhaan kilpailun sijoituspisteet otetaan huomioon ja koko maasta 30 parasta pääsee loppukilpailuun. Ensimmäinen osakilpailu meni osaltani ihan penkin alle, heti ensimmäinen lyönti vesiesteeseen ja ekalle väylälle 9 lyöntiä. Olin tuloksissa loppupäässä ja jäin ilman sijoituspisteitä. Jos haluan päästä Imatran loppukilpailuun, minun pitäisi vielä viimeisestä kisasta jonkin verran pisteitä kerätä. Kuinkahan sitä osaa pitää päänsä kylmänä ja keskittyä vain seuraavaan lyöntiin eikä ajatella pisteitä?

Kesäteatterikin on kuulunut kesän ohjelmistoon, tosin vain katsomossa. Olin yhtenä kesänä mukana näyttelemässä, mutta oli se rankkaa, kun oli niin sidottu siihen. Isäntäkin sanoi, että jos vielä menet näyttelemään kesäteatteriin, tietää se avioeroa. Olen käynyt katsomassa 4 esitystä ja ensi viikolla vielä olisi yksi suunnitelmissa. Ilahduin erityisesti Sauvon Romeo ja Julia esityksestä. Se ei ollut sitä perinteistä puskafarssia, mitä useimmat kesäteatterin esittävät.

Aikanaan, kun nuorena tyttönä kesähepenissä menin kesäteatteria katsomaan, ihmettelin kun mammat olivat varautuneet esitykseen kumisaappain ja sadetakein. Sääliksi kävi eilenkin niitä naisia, jotka hame päällä sandaalit jalassa katsoivat yli pari tuntista esitystä. Vaikka päivä olisi kuinka lämmin, ilma viilenee yllättävän nopeasti, kun aurinko painuu mailleen. Minulla oli eilen sadetta pitävän tuulipukuni alla fleecetakki, eikä ollut yhtään kylmä. Joillakin kesäteatterikävijöillä on jopa viltit mukana, ei ollenkaan hullumpi idea. Itse kanniskelen taitettavaa istuinalustaakin mukana, vaikka nykyisin aika monella teatterilla  on niitä tarjolla.  

Ajoin eilen kesäteatteriin pyörällä. Pyörätiellä käveli lokki ja selvästi säikähti kun kuuli minun lähestyvän. Raukka yritti nousta siivilleen, mutta liekö toinen siipi ollut vammautunut, kun se ei onnistunut, vaan lintu teki vauhdikkaan kuperkeikan! Oli se hassu näky.