Minusta on hyvää vauhtia tulossa kunnon ”eläkeläinen”, bongasin jo heti toisena arkipäivänäni ilmaiset kahvit. Puhelinyhtiö houkutteli väkeä tutustumaan uuteen palvelupisteeseen. Sinne minäkin sitten kosmetologikäynnin jälkeen tein kävelylenkin nauttimaan kahvista ja korvapuustista.

Torstaina pääsimme sitten vihdoin yhdessä isännän kanssa juhlimaan tätä elämänmuutostani. Olin säästänyt joululahjaksi saamani samppanjapullon tätä varten. Tosin juoman jäähtyessä jääkaapissa tuli mieleeni, että olisi pitänyt varata jotain kivaa naposteltavaa sen seuraksi. Kaivoin esille Kaisun perintönä saamani Valittujen Palojen ’Herkutellaan yhdessä’ kirjan vuodelta -86. Olin jo sen mielessäni tuominnut vanhanaikaiseksi, mutta siitä löytyi ohjeita erilaisiin voitaikinaherkkuihin. On se hyvä, että pakastimestani löytyy hätävarana aina torttulevyjä. Yhden levyn pilkoin 8 pieneen palaseen, johon jokaiseen laitoin nokareen tuorejuustoa (aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua) ja oliivin. Toisesta levystä piti tulla canapeen näköisiä juustokiemuroita. Raastoin mustan emmentalin jämät ja jatkoksi hieman Turunmaata. Levitin raasteen levylle ja koitin taitella sen. Olisi kannattanut suosiolla kääriä rullalle ennen viipaleiksi leikkaamista eikä yrittää hienostella, sillä reseptiin kuuluva kananmunalla voitelusta piti munan puutten vuoksi luopua. Nyt osa juustosta levisi leivinpaperille. Mutta ei se makuun vaikuttanut. Olin iloinen, että pystyin ’lähes tyhjästä’ kuitenkin loihtimaan mukavan suolapalan.

Alkupalan jälkeen suuntasimme sitten bussilla kaupunkiin juhlalounaalle. Jälkiruuaksi sitten menimme Irish Coffeelle tuttuun kapakkaan. Tuntui vähän hassulta keskellä arkipäivää olla siellä. Eräs ystävä jo kysyi, että joko olen alkanut notkua päivät kapakassa. Tuskin tästä sentään tapa tulee. Varsinkin kun aloitimme nyt alkoholittomat viikot. Tipaton tammikuu ei oikein sopinut kalenteriimme, joten vietämme huikattoman helmikuun. Tosin vähän sovellettuna sekin, mutta tärkeämpäähän on pitää se raitis kausi kuin se milloin ja millä nimellä sen pitää.

Täytyy myöntää, että eilen tuli taas kapakassa poikettua. Olimme katsomassa lukion musiikkinäytelmää ja tarjosimme ystävällemme kyydin kaupunkiin. Poikkesimme seuraksi yhdelle alkoholittomalle.

Se on kyllä totta, että nyt en enää viikonlopusta innostunut samalla lailla kuin ennen. Mitäs eroa tässä nyt on muihin päiviin? Ehkäpä jatkossa täytyy yrittää erottaa lauantai ja sunnuntai muista päivistä vaikkapa juhlavimmilla ruuilla tai jättämällä huushollihommat arkipäiviin.