Tänään päätimme Isännän kanssa jättää golfin väliin ja keskittyä muihin hommiin. Tosin iltapäivällä aloin miettiä, että mihin ne päivät oikein häviää, kun tuntuu, ettei mitään ole tehnyt. Mutta jos herää puoli yhdeksän ja rauhassa syö aamupalan ja lukee aamun lehden ja juo vielä päälle aamukahvin ja selaa jo pari viikkoa sitten tulleen Yhteishyvän, niin siinähän se aamupäivä on jo vierähtänyt. Mutta kun myöhemmin aloin miettiä, niin ei tämä päivä nyt ihan laiskotellen ole mennyt.

Pesin koneellisen pyykkiä. Siinä sivussa tein myös rintsikkainventaarion. Siirsin niistä aika monet, joita en ole aikoihin käyttänyt, siihen vaatepinoon, joka odottaa UFF:n laatikkoon vientiä. Pihistin myös Isännältä yhden kravaattihengarin ja kokeilin, josko sitä voisi käyttää rintsikoille. Ennen ruuanlaittoa kitkin rikkaruohot etupihan kukkapenkistä. Lounaan jälkeen sitten katsoimmekin jalkapalloa.

Illalla kävin taas pitkästä aikaa suunnistamassa. Rastit olivat lähimaastossa. (Tai miten sen nyt ottaa - kun menin pyörällä metsän läpi matkaa sinne kertyi 2,5 km. Jos olisin mennyt autolla, edestakaiseen matkaan olisi mennyt toistakymmentä). On se kumma miten minä saan 2,1 km reitille kulumaan puolitoista tuntia. Välillä mietin, että olisiko tuo suunnistaminen helpompaa, jos ei olisi minkäänlaista suuntavaistoa. Minulla on mielestäni hyvä suuntavaisto, mutta jos alkaa olla eri mieltä kompassin kanssa, siitä ei hyvää seuraa. Välillä satoikin ja kengät oikein lotisi vettä. Mietin jo keskeyttämistäkin, mutta kun taas pääsin kartalle, se viimeinen rasti ei ollut kovin kaukana, tosin mäen päällä, niin päätin tsempata loppuun asti. Se kannatti, en edes ollut viimeinen! Tosin yli yhdeksänkymppinen veteraani selvitti radan melkein 20 minuuttia minua nopeammin.  Toivottavasti kaikki energia ei jäänyt metsään vaan sitä riittäisi vielä huomiseksi, sillä lähden Alastaroon pelaamaan senioreiden aluetouria, lajina siis golf. Lähdemme matkaan jo aamukahdeksalta, joten huominen päivä menee täysin golfin merkeissä.