Enää 17 työaamua ennen kuin yli 20 vuoden työrupeama päättyy. Pikkuhiljaa täytyy alkaa roudata kamaa töistä kotiin, siis omia henkilökohtaisia tavaroita. Susanna kyllä tarjoutui ottamaan vastaan sisäkenkäni. Tosin varastoni on pudonnut kuudesta parista kahteen, kun olen tarvinnut niitä muualla. Eilen jo toin töistä pois oman kasettiradioni, joka on ollut viime aikoina vähällä käytöllä. Ikää laitteelle on kertynyt, mutta radio toimii. Tosin työmaalla en saanut kuulumaan kuin paikallisradion.

Sain radion aikanaan isältä joululahjaksi. Meillä oli diili, että mä säästän puolet ja isä maksaa loput. Kun sitten yhdestä joululahjapaketista tuli kasetti, isä kysyi pilke silmäkulmassa, että milläs sitä kuuntelet. Kun olin kaikki paketit avannut, ei vieläkään ollut soitinta. Oli tontulta yksi paketti unohtunut kaappiin! Siihen aikaan se oli hieno peli. Sillä nauhoittelin lauantaisin musiikkia Nuorten Sävellahjasta.

Viime viikolla, kun työkaverini oli viimeistä päivää töissä, ja totesin hänelle, että vähiin käy. Hän vastasi, että ikävä kyllä. Ihmettelin, että miten niin, itsehän vapaaehtoisesti lähdet. Mutta vaikka sitä nyt on ihan hyvällä mielellä ja odottaa alkavaa vapaa-aikaa, niin jäähän sinne paljon asioita, joita varmasti tulee kaipaamaan, ainakin lounas- ja kahvitaukoja työkavereiden kanssa.