Blogissa on ollut taukoa. Jos jaksan, päivitän joskus mitä tässä on tapahtunut. Kerron nyt vain tämän päivän tapahtumat, mutta sitä ennen lyhyesti, jotta pysyt kärryillä:

- aloitin toukokuussa vuoden kestävän työllisyyskurssin

- menin syksyllä ampumakouluun ja opettelin ampumaan ilmakiväärillä

 

Tänään oli kurssimme viimeinen lähiopetuspäivä. Opettajan kanssa oli juteltu, että käydään sen kunniaksi yhdessä syömässä. Me olimme kuvitelleet, että joskus lounasaikaan, mutta päivä vain venyi ja venyi. Vihdoin kolmelta päästiin lopettamaan päivä ja sitten ”lounaalle”. Yllättävää miten hyvin aamupalavoileivällä ja muutamalla pastillilla pärjää. Aina muille sanon, että täytyy syödä säännöllisesti ja tarpeeksi usein...

 

Ravintolasta pikaisesti kotiin vaihtamaan vaatteet ja moikkaamaan isäntää, joka oli palannut parin päivän mökkireissulta. Sitten kiireellä ampumakilpailuihin. Tänään oli seuran 60 laukauksen mestaruuskilpailu. Naisethan ampuvat yleensä vain 40 laukausta, mutta yleisessä sarjassa, johon kaikki halukkaat voivat osallistua, ammutaan 60 laukausta. Ajattelin, että käynpä kokeilemassa, miltä 60 laukauksen kisa tuntuu.

 

Paikalla ei ole kuin 10 elektronista laitetta, joten me viimeiseksi paikalle tulleet ammuimme pahvitauluihin. Se taisi olla minun onnistuneen suorituksen salaisuus. Elektroniseen tauluun ammuttaessa näet heti tuloksesi ja kone näyttää yhteistuloksen koko ajan. Pahvitauluun ammuttaessa täytyy kiikarilla katsoa tulos. Mä en vielä oikein osaa nähdä kiikarilla onko osuma ysi tai kymppi. Näin ei tule sitten mielessä laskettua tulosta.

 

Mutta ei se ampuminen ihan ongelmitta sujunut. Tulin paikalle sen verran myöhään, ettei minulle jäänyt juurikaan aikaa rauhoittua, EFT-terapiapainallukset sentään kerkesin tehdä ennen koelaukauksia. (Sekö oli se toinen avain mun päivän hyvään ja rauhalliseen suoritukseen?) Kun olin kahteen kohdistustauluun ampunut, pidin pienen tauon ja ajattelin ampua vielä muutaman verryttelylaukauksen juuri ennen kisan alkua. Kun sitten 3 minuuttia ennen koelaukausajan loppumista aloin nostaa puhtaita kohdistustauluja esille, laitteeni ei toiminutkaaan. Kutsuin valvojan paikalle ja sitten hän vähän aikaa siinä rukkaili ja sai laitteet pelaamaan. Mutta aikaa meni sen verran, että viimeiset verryttelylaukaukset jäi ampumatta.

 

Ammuin kaksi ensimmäistä kisalaukausta ja ryhdyin taas nostamaan uusia tauluja esille. Mutta taas oli laite jumissa. Valvoja neuvoi minua siirtymään toiseen paikkaan. Siitä sitten roudaamaan asetta, kiikareita, lataustelinetta, juomapulloa ja mitä vielä uuteen paikkaan. Itse pysyin koko ajan yllättävänkin rauhallisena, eniten harmitti vieressä ampuvan kilpailijan puolesta, toivottavasti tavaroideni siirtely ei häirinnyt häntä. Uudessa paikassa sitten jatkoin kilpailua ampumalla kilpailulaukauksen numero 3. Kilpailutaulussa oli kaksi taulua rinnakkain, ammuin aina yhden laukauksen molempiin tauluihin, ennen kuin katsoin mitä tuli. Lähinnä katsoin mihin suuntaan laukaus meni, onko syytä säätää tähtäintä. En jäänyt tarkastamaan oliko laukaus kenties 8 vai 9 vai jotain muuta. Mutta kisan päätyttyä tiesin, että aika hyvin oli mennyt, muutaman napakympin kyllä olin huomannut ja kisan päättänyt laukaus oli napakymppi. Valmentajahan on sanonut, että huonoon laukaukseen ei koskaan saa lopettaa, tosin kilpailussa se ei aina ole mahdollista...

 

Mutta myönnän, että olihan tuo lopputulokseni niin huikea, etten tahtonut sitä itsekään uskoa, 548! Tuloslistalla jäi jokunen taaksekin... Mutta nyt vaan tarttis pysyä nöyränä ja muistaa, että tämä oli vain yksi kisa. Mulla käy golfissa usein niin, että kun pelaa hyvän kierroksen, sitä kuvittelee olevansa hyväkin pelaaja ja seuraava kierros meneekin sitten ihan penkin alle. Mutta onhan tästä kiva jatkaa...

 

ps. Unohdin kertoa, että kisaa häiritsi ajoittan myös pistävä tunne kyynärpäässä. En tiedä johtuiko se aluspaidan saumasta vai mistä, mutta kun koukistin oikean käden, tunsin inhottavan pistävän tunteen. Välillä koitin nykiä aluspaidan hihaa vähän eri asentoon ja jossain vaiheessa tuokin vaiva onneksi hävisi.