On ollut vähän hiljaista täällä blogissa. Olen monesti miettinyt mihin kaikki aika oikein häviää, kun tuntuu, että päivä on jo kerinnyt vierähtämään iltaan, vaikken ole ehtinyt tehdä mitään. Mutta eilinen päivä ei ollut sellainen. Aloitin normaalisti aamupalalla samalla paikallislehteä rauhallisesti lueskellen. Sitten laitoin pyykit koneeseen ja koneen käydessä tein yhdistyksen paperihommia (laskutusta, tilityksiä yms.). Kun sain pyykit koneesta, menin vielä hetkeksi ennen lounasta pihahommiin. Istutin viimeviikolla ostamani narsissit ja orvokit ruukkuihin ja hieman siivoilin kukkapenkkejä. Emme olleet etukäteen suunnitelleet mitä lounaaksi söisimme, mutta pakastimesta löytyi katkarapuja. Sipulia ja tomaattimurskaahan meillä on aina varastossa, joten teimme lounaaksi kreolilaisia rapuja jo ennestään hyväksi koetun reseptin mukaan.

Olen käynyt kansalaisopiston keramiikkaryhmässä ja olin lupautunut pariksi tunniksi valvomaan kevätnäyttelyä. Vähän jännäsin, miltä oma näyttelytyöni näyttäisi, sillä en ollut sitä vielä valmiina nähnyt. Viimeisellä kerralla ruiskutin siihen lasitteen ja se jäi sitten opettajalle poltettavaksi. Vähän kirjavahan se lasite oli, sillä se oli paikoin vähän turhan ohut. Näyttelystä kiirehdin kaupan kautta kotiin, pikaisesti murua rinnan alle ja sitten Näyttämön hallituksen kokoukseen. Kun kokous päättyi, kiirehdin lentopalloharjoituksiin. Harjoituksista kotiin ajaessani kuuntelin radiosta vielä jääkiekon finaaliottelun loppuhetkiä. Hädin tuskin olin kerinnyt parkkipaikalta pois, kun Perrin löi kiekon maaliin ja ratkaisi Suomen mestaruuden suosikkijoukkueelleni Jypille. Onneksi olkoon JYP!

Eikä vauhti hiipunut tänäänkään. Puolilta päivin alkoi golfin seuraottelu, johon olin lupautunut. Koko aamupäivän oli satanut ja lämpömittari näytti 6 astetta kun ajelin kentälle. Sade onneksi loppui ennen kuin aloitimme kierroksemme. Pelikaverini kanssa naureskelimme, että taisi tulla turhaan laitettua aurinkosuoja naamaan. Mutta kyllä aurinko välillä pilkahteli ja silloin mietti, että olikohan pitkät kalsarit vähän liikaa. Golfkierroksen jälkeen siirryin penkkiurheilemaan ja seuramaan taistelua lentopalloliigan mestaruudesta.

Olimme sunnuntaina golfaamassa. Peliseurana meillä oli pari nuorta kaveria, jotka olivat aloittaneet pelaamisen viime kesänä. Eräällä par kolmosella kun olin valmistautumassa lyömään omaa palloani griinin viereltä lähemmäksi lippua, toinen kavereista etsiskeli palloaan ja kysyi olinko nähnyt, mihin hänen avauslyöntinsä meni. Näinhän minä, että lyönti oli hyvä ja lippua kohti se lähti. Mutta emme nähneet mihin se oli pudonnut. Mutta koska palloa ei lyhyessä raffissa näkynyt, kysyin: ”Katsoitko reiästä?” Kaveri vain naureskeli ja luuli minun vitsailevan ja jatkoi pallon etsimistä griinin ympäriltä. Mutta Isäntä kurkkasi reikään ja siellähän se pallo oli! Kaveri oli siis tehnyt hole-in-onen! Hän totesikin, että ei oikein kunnolla osaa siitä iloita, kun ei nähnyt sitä, kun pallo meni reikään. Mutta epäili, että hänen innokasta golfari-isää mahtaa nyt harmittaa, kun hän sai holarin jo heti toisena pelikautenaan ja isältä se vielä vuosien yrityksen jälkeen puuttuu. Puuttuu minultakin, vaikka tuhannes golfkierros tuli pelattua viime viikolla. Mutta jospa lähtisi sitä jälleen huomenna metsästämään.