Isännän pyöreitä ikävuosia on nyt juhlittu oikein kaksilla juhlilla, mutta nyt on palattu jälleen arkeen. (Kerron juhlista joskus toiste, nyt keskityn tämän päivän tunnelmiin.) Näin viime yönä unta, että olin palannut töihin. Harmittelin yöllä, että kumma etten muistanut juhlavieraille kertoa että olen jälleen töissä. Niin sitä unet ja todellisuus sekoittuu.

Herättyäni joogasin Nintendon tahtiin ja söin aamupalan. Aamuista kahvia nauttiessani katselin lopun eilisillan Johnny Deppin merirosvoelokuvan lopun, sillä eilisiltana en pysynyt hereillä elokuvaa katsellessani.  Sitten alkoikin jo olla lounasaika. Onneksi kaapista löytyi tomaattimurskaa, sipulia ja valkosipulia, josta saimme väännettyä ihan hyvän pastakastikkeen.   

Lounaan jälkeen pitikin jo kiirehtiä keramiikkaa tekemään. Aloitin viime viikolla kansalaisopiston keramiikan päiväryhmässä. Päiväryhmä on siitä erikoinen ryhmä, että siellä on kaikentasoisia keramiikan tekijöitä, vasta-alkajia ja jo vuosia harrastaneita. Edellisen laman aikaan työttömänä ollessani kävin vuoden vastaavassa ryhmässä, mutta silti pidän itseäni aloittelijana. Tänään opettaja näytti meille vihreille makkaratekniikkaa. Eli pyöritellään makkaran näköisiä pötköjä, joista sitten rakennetaan reunat pyöreille esineille. Minun makkaroista tahtoi aina vaan tulla neliskulmaisia. Eikä siitä purkistakaan kovin siistiä tullut. Mietiskelin onko se hyvä vai paha, että ryhmässä on kaikentasoisia tekijöitä. On hyvä nähdä erilaisia kokeneiden tekijöiden töitä, mutta sitä tuntee itsensä niin tumpulaksi.

Koska tänään meillä ei ollut näytelmäharjoituksia, pohdin lähdenkö illalla suunnistamaan vai lentopalloon vai kenties molempiin. Viime viikolla kiusanneen flunssanpoikasen takia hylkäsin ajatuksen molemmista. Päätin lähteä metsään, sillä suunnistuskausi lähestyy loppuaan ja rastit olivat lähimaastossa. Sama maasto, jossa kesäkuussa eksyin täysin ja johon meiltä on lyhempi matka pyörällä kuin autolla. Tosin kartanmyyntipaikka oli nyt hieman kauempana, joten pyörämatkaa kertyi kolmisen kilometriä. Pyörän esille ottaminen autotallista kesti hieman. Kun eilen juhlista palattuamme purimme autosta kaiken juhlakaman (lue: kaljatölkkejä) autotalliin, Isäntä vain lykkäsi ne autotalliin, tietenkin oven eteen GRRRRRR. Eli ensin piti raivata tie polkupyörälle, jotta sai sen käyttöön.

Aina neljännelle rastille ajattelin, että tämähän sujuu hyvin. Mutta vitosrastia etsiessäni tulikin kutosrasti vastaan. Siis sitten kompassiin uusi suunta kutoselta vitoselle. Mutta ei vaan ruvennut löytymään. Päätin palata takaisin kutosrastille ja yrittää uudelleen. Jonkin verran hapuiltuani vitonenkin vihdoin ja viimein löytyi. Koska jo tiesin, missä kutosrasti on, pistin kaikki peliin ja juoksin niin kovaa kuin metsämaastossa uskalsin. Kannatti, sillä 58 kilpailijasta minulla on tuolla rastivälillä toiseksi paras aika! Mutta lopputuloksissa jäin reilun minuutin yli 90 vuotiaalle ikiliikkujalle, jonka kanssa yleensä olen tuloksissa peränpitäjä. Mutta en silti ollut viimeinen, tänään jäi sentään 5 muuta jälkeen.

Kotona sitten odotti lämmin sauna. Iltapalaksi nautimme juhlien rääppiäisiä: patonkia, juustoja ja punaviinejä. Punaviiniä ja telkusta Juicen konserttia, mikäs sen parempaa…