Eilen kävin töissä moikkaamassa vanhoja työkavereita. He kyselivät miten saan aikani kulumaan. Vastasin, että kummasti ne päivät vaan kuluu, vaikkei muuta tee kun ratkoo sudokuita ja katsoo tv:tä. Eilen ja tänään olen sentään tehnyt muutakin.

Menin eilen jo iltapäivällä Näyttämölle, kun tiesin, että Satu ja Matti ovat siellä verhoja ompelemassa ja kiinnittämässä. Olin luvannut ”Puppelin” sauvaan tehdä tupsun. Olikin kiva kimpassa askarrella ja seurustella. Kun ennen näytelmäharjoituksia oli vielä aikaa, niin innostuin vielä maalaamaan takaseinää. Siellä oli kaista, johon ei ollut maalattu Kirsikkalaakson metsää, kun oli kuviteltu, että se jää muiden lavasteiden taakse piiloon. Niinpä maalasin sinne pätkän sinistä taivasta ja vähän vihreää kuusta.

Harjoitusten jälkeen pojat jäivät vielä töihin ja kysyin voinko auttaa. Kulisseissa oli vielä maalattavaa. Vähän nikottelin, kun Matti pisti minut ruiskumaalaamaan kiviin varjostuksia. Enhän minä ennen sellaista ollut tehnyt. Lisäksi minä en osaa piirtää. Aivoni ei saa kättäni ohjattua niin, että lopputulos olisi sellainen kuin haluaisin. Tosin aina minulla ei ole sitä taiteellista näkemystäkään, että edes päässäni hahmottaisin, miten harmaa pyörylä saadaan näyttämään kiveltä. Matin vinkkien rohkaisema sitten aloin töihin. Täytyy myöntää, että siitä kolmannesta kivestä tuli jo ihan kiven näköinen. Talojen oville ei käynyt yhtä hyvin. Toisen talon oven ikkunasta tuli ruma ja toisen koristelaudoitus muistutti enemmän tikapuita, joten maalasin siis vielä talojen oviin uuden maalikerroksen ja päätin unohtaa koristeikkunat ja -laudoitukset. Mahtoikohan minusta loppujen lopuksi olla enempi haittaa kuin hyötyä, kun vielä polkujen korjaukset tein kahteen kertaan, kun se ensimmäinen maalaus tuli tehtyä väärän värisellä maalilla.

Näyttämöllä lopettelin puoli yhdentoista maissa. Sitten sai kaivaa auton lumen ja jään alta. Olin vielä unohtanut tihkukytkimen päälle, joten kun laitoin auton päälle siksi aikaa, kun rapsutan laseja, niin pyyhkimetkin vielä yrittävät epätoivoisesti liikkua jäisessä tuulilasissa. Vaikka tänä talvena on ollut lunta, niin en kyllä muistaa montaa kertaa, jolloin tuulilasi olisi niin paksussa ja tiukassa jäässä kuin eilen.

Ja lumen tulo ei näytä lakkaavan. Tänään aura-auto kävi auraamassa meidän katua sillä seurauksella, että meidän roskiksen eteen tuli ainakin puolen metrin lumikerros, joten olin hetki sitten lumitöissäkin. Aamulla kun hain lehteä, naapuri koetti saada isoa pakettiautoaan liikkeelle, joka oli seissyt paikallaan 3 viikkoa. Mietin, miten voisin auttaa, kun ei minun työntöavustani varmaan olisi hyötyä. Mutta sai hän sen kuitenkin hetken päästä liikkeelle.

Koska eilen olin niin myöhään Näyttämöllä, en kerinnyt kauppaan. Olin  aikonut leipoa leipää tänään. Koska minulla ei sitten ollut hiivaleipäjauhoja, niin kuin kurpitsansiemenpussin kyljessä oli, niin sovelsin auringonkukansiemenleivän reseptiä kurpitsansiemeniin. Olen monesti miettinyt, mitä ne vihreät siemenet on, joita meillä usein töissä keiton lisukkeeksi tai sämpylöissä on. Viime viikolla kaupassa sitten selvisi, että kurpitsansiemeniähän ne on. Nyt olen sitten leiponut niistä leipää. En ole kovin paljon käyttänyt kiertoilmauuniani enkä yleensäkään leiponut, joten vielä vähän hakemista nämä minun leipomiseni ovat. Mutta ihan syötävää leipää tuli.

Ennen leipomista pesin koneellisen pyykkiäkin ja leivän paistuessa siivosin tiskiallaskaapin. Itseasiassa kuiva-ainekaappikin tuli järjestettyä, kun tein jauhoinventaarin. Kyllä mä nyt olen kahvit ansainnut. Tässä varmaan vielä hetki menee, ennen kuin Isäntä tulee pilkiltä kotiin saaliskuhiensa kanssa.