Jokunen aika sitten sain sähköpostin hyvältä ystävältäni, jonka kanssa tosin yhteydenpito viime aikoina ei ole ollut kovin tiivistä. Hän kysyi, että koska minulla oli nyt oli aikaa, lähtisinkö hänen, hänen poikansa ja kummipoikansa kanssa viikoksi Lappiin. Mietin, että onko järkeä istua 2 pitkää päivää autossa, jotta pääsee Lappiin hiihtämään, kun tänä vuonna etelässäkin on hyvät hiihtokelit. Mutta kun kerran tarjoutui mahdollisuus maisemanvaihtoon, niin mikä ettei, kerkiäähän sitä kotona homehtua.

Viikko sitten lauantaina sitten kukonlaulun aikaan starttasimme kohti pohjoista. Matka Suomen läpi sujui hyvin, etenemistä auttoi mukaan pakatut eväsleivät ja kahvit. Illan jo pimennyttyä saavuimme Sallaan. Alkupäivinä pakkanen paukkui sen verran rivakasti, että ulkoilumme jäi vain kävelylenkkeihin ja kevyeen hiihtolenkkiin. Mutta pakkasen pudottua -16 asteeseen uskalsimme jo pidemmille, kahdeksan kilometrin lenkeille ja viimeisenä päivänä jopa 15 kilometrin lenkkiin. Tarkoituksenamme ei ollutkaan kerätä kilometrejä vaan nauttia lomasta ja edetä miten hyvältä tuntuu. Teemanamme oli kummipojan usein lausuma Janne Ahosen ohje ’Kun ei hosu, niin ei väsy’.

Täytyy myöntää, että kyllä ne Lapin hiihtomaisemat puhuttelevat etelän asujaa. Tuntuu, että lumikin oli siellä valkoisempaa. Ystäväni, joka oli viettänyt joulun Lapissa, sanoi, että siellä elämänmenokin oli paljon rauhallisempaa. Joulun alla kaupassa ei ollut kiireisiä joulustressaantuneita töniviä ihmisiäkään, joita etelän kaupoissa tapaa.      

Ystäväni on kova puhumaan ja kyllä me viikon aikana puhuimmekin. Meidän on aina ollut helppo puhua vaikeistakin asioista toisillemme. Ystäväni on kiinnostunut astrologiasta. Olen ollut sitä mieltä, että se on huuhaata, mutta varsinkin ystäväni kokemusten myötä alan epäillä, että voisikohan siinä sittenkin olla jotain perää? Kuten ystäväni usein sanoo, mikään ei ole sattumaa. Pitänee ottaa selvää…